Skip to content →

Minä, koirat ja blogi

Olen helsinkiläinen nuori nainen. Olen koko ikäni asunut Helsingissä ja olen iloinen, että valmistuttuani valokuvaajaksi löysin myös työpaikan helsinkiläisestä valokuvaamosta. En voi kuvitellakaan asuvani jossakin muualla.

Blogissani kirjoitan etupäässä koiristani ja koirista yleensä. Niiden kohteluun ja esimerkiksi pentutehtailuun otan kantaa, sillä olen todella suuttunut ja murheellinen siitä, miten huonoissa oloissa monet koiranomistajat lemmikkejään pitävät. Sanonpa jo tässä kohtaa – älä milloinkaan osta koiraa auton takakontista ja ilman kuittia, vaikka saisit sen kuinka halvalla!

Työssäni pääsen toteuttamaan suurta intohimoani, eläinten kuvaamista. Lemmikeistä otettavat muotokuvat ovat yleistyneet voimakkaasti ja minulle se sopii mainiosti. On hauskaa ja haasteellista työskennellä eläinten kanssa ja lopputuloksista ollaan yleensä ilahtuneita ja tyytyväisiä. Kuvattavat ihmiset usein nurisevat, miten surkeilta he kuvissaan näyttävät, mutta oman rakkaan lemmikin kuva vetää tavallisesti asiakkaan suun hymyyn.

Selma, Selina ja pojat

Asun yksin, jos nyt niin voi sanoa, sillä minulla on viisi toyvillakoiraa. Ne totisesti tuovat elämää ja vilskettä kotiini. Moni voi miettiä, että miksi juuri villakoirat? Vastaus on, että ne ovat todella hellyttäviä.

Ensimmäiset koirani, Selma ja Selina, ovat äiti ja tytär. Otin Selman sijoituskoirana ja sen ensimmäisestä pentueesta valitsin itselleni vielä Selinan. Nyt odotan innolla, milloin kasvattaja päättää, teetetäänkö Selinallakin pennut. Mietin, voisinko ottaa vielä kuudennen pienen villakoiran sulostuttamaan elämääni.

Pojat taas ovat joukko niin sanottuja kirjavia villakoiria, jotka eivät kelpaa näyttelykoiriksi. Otin ne eräältä tutulta kasvattajalta, joka harkitsi koko pentueen lopettamista, kun geenivirheen vuoksi jokaisella niistä oli värivirheinen turkki. En voinut kuvitellakaan, että antaisin tappaa suloiset koiranpennut. Miten joku typerä rotusääntö voi määrätä, että niiden karvan tulee olla yksivärinen.

Pojat eli Vertti, Veeti ja Verneri, ovat persoonallisen näköisiä ja melko lyhytkarvaisia, nuoria villakoiria, joilla on aktiivinen ja innokas suhtautuminen elämään.

Villakoiran karva vaatii jatkuvaa hoitoa

Vielä kuukausi sitten vieraan oli lähes mahdoton erottaa Selmaa ja Selinaa toisistaan, sillä molemmilla oli näyttelyä varten trimmattu melko pitkä turkki. Nyt Selma ei kuitenkaan käy näyttelyissä vähään aikaan, joten leikkasin sen turkin melko lyhyeksi helpottaakseni turkin hoitoa. Selman karvaan oli päässyt syntymään muutama melko paha takku sen ollessa hoidossa vanhempieni luona ja leikkaamalla sen lyhyeksi säästin silmäteräni ikävältä takkujen auki kampaamiselta nyt, kun se ei ole aivan välttämätöntä.

Villakoiran ”näyttelykampauksen” hoitaminen on totisesti kovaa työtä. Luulenkin, että Selinakin muuttuu lyhytkarvaiseksi koiraksi, jos sen omistaja päättää, että sillä ei teetetäkään pentuja tai viimeistään sitten, kun sen pennut ovat maailmalla.

Rakkaudesta villakoiriin olen opetellut myös trimmaamaan koiria. Harkitsin jossain vaiheessa trimmaamista ammattinakin, mutta valokuvaus vei kuitenkin voiton. Harrastan kuitenkin trimmaamista edelleen ja saan siitä hiukan lisätienestiäkin. Hauskinta on päästä kuvaamaan itse käsittelemäänsä koiraa ja huomata, että trimmaus on onnistunut hyvin.